Minulla on jo useamman vuoden ajan ollut tapana koristella itse oma kalenterini, ja siitä onkin tullut eräänlainen kouluunpalaamisrituaali. Tänä vuonna kuitenkin sain koristelun tehtyä vasta eilen, vaikka oikeasti opinnot alkoivat jo pari viikkoa sitten. Jos jollakin muullakin on jäänyt kalenterin hankkiminen viime tinkaan, tässä perusohje siihen, miten kalenterista voi koristella helposti omannäköisen. Samaan tyyliin voi koristella vaikka vihkoja, tehdä kortteja, tai mitä ikinä keksiikään!
Tarvitset: kuvia (esim. aikakauslehdistä, valokuvia tms.), sakset, peruskalenterin (esim. ilmainen mutta ruma opiskelijakalenteri), kontaktimuovia, sekä halutessasi tarroja, tusseja, koristeteippiä ja liimaa tai kaksipuolista teippiä
2. Tee lopullinen päätös siitä, mitkä kuvat kansiin haluat. Leikkaa tai revi kuvat sopivan kokoisiksi ja kiinnitä ne kalenterin pintaan liimalla tai kaksipuolisella teipillä. Itse käytän tässä vaiheessa pieniä palasia valokuvateippiä, joka siis on tarkoitettu alun perin valokuvien kiinnittämiseksi albumiin. Kuvien ei tarvitse pysyä kiinni kalenterin pinnassa kovin kauaa vain tällä kiinnityksellä, joten älä huolestu, jos joku reuna tuntuu vähän lörpöttävän.
Valmista tuli! Toivottavasti joku muukin innostuu kokeilemaan, kysykää pois jos joku vaihe jäi epäselväksi!
Oletpa tehnyt kauniita kalenterin kansia!Mistä löysit ihanat teipit?
VastaaPoistaKiitos! Nuo punaiset teipit taitavat olla Pellosta, Vihreän Pysäkin Seita Shopista. Muualtakin askartelukaupoista kannattaa tämäntyylisiä kysellä. :)
Poista